perjantai 24. huhtikuuta 2015

Potkuista lyönteihin tuloksena mustelmat

Torstai on toivoa täynnä


Olipas torstai. Aamulla kokeilin ensimmäistä kertaa aineenvaihdunnan kiihdyttämiseksi aamulenkkiä klo 5:00 aamulla - ennen aamupalaa. Ei oikein tehnyt mieli lähteä, mutta sain aikaiseksi mennä T:n mukaan silti. Tassu kesti oikein kivasti edellisen illan teippausten ja levon ansiosta, nyt ei vihottele enää ollenkaan! Se siis oli onneksi nopea parantuminen..

Flunssaa pukkais taas, tai yrittäs ainakin, mutta douppaan kaikenmaailman nuhalääkkeitä oikeen urakalla, että pelottaisin sen pois: Burana, nenäsumute ja duact <3 Eilen vuosi nenä solkenaan, mutta tänään herätessä ei enää juuri ollenkaan, TEHOAA!

Töiden jälkeen sitten vähän sapuskaa naamariin ja eikun ladythai reeneihin. Sitä paukuteltiin puoltoista tuntia erilaisia potkuja ja otettiinhan niitä vastaankin kasa. Tuloksena isohko mustelma käsivarressa ja pienempiä pitkin kehoa! Tekevälle sattuu ja tapahtuu, on kiva olla mustelmaherkkä.

Ahnehdin ja ladythaista kiiruhdin suoraan kuntonyrkkeilemään. Onneksi aikaa jäi sen verran, että pystyin tankkaamaan vähän Recovery-Pro:ta ja banaanin. Starin minttusuklaa on muuten aika hyvää vaikka sen sekoittaa veteen, ylläripylläri! Oli mukavasti niin, että ladythaissa vain potkittiin joten hyvin jaksoi vielä nyrkkeillä päälle vaikka alkulämpässä meinaskin tulla vähän hiki.

Ainiin ja keskiviikkona sain suoritettua toiseksi viimosen tunnin jumppahaasteesta: Totalcross. Oli muuten aivan loistava tunti, mutta teen siitä erillisen postauksen kun vikakin on käyty!

Päätöksiä päätöksiä - en halua!


Nyt pitäisi sitten päättää mitä teen noiden kahden lajin kanssa. Molemmissa on aivan loistavat vetäjät ja molemmat on tosi mielekkäitä itselleni. Ladythai on ehkä vähän kokonaisvaltaisempi kun siinä on lyöntien lisäksi potkuja, mutta kuntonyrkkeilyyn olen jo päässyt vähän sisään ja jengi alkanut vasta nyt lämpeämään mulle ja olisi tsäänssi saada uusia tuttavuuksia. En haluaisi millään jättää kuntonyrkkeilyä mutta haluan aloittaa ladythain, voi hemmetti etton taas ongelmat. Haluaisin pitää molemmat joten katotaan miten saisin ne sumplittua..

Juoksutreeniä


Sain kaverilta vihiä eräästä ammattivalmentajasta ja otinkin tähän rohkeasti yhteyttä. Sain hältä mainion 3 viikon aloitusohjelman, jonka aloitan jo maanantaina. Kolmen viikon "testauksen" jälkeen ruvetaan sitten tositoimiin ja silloin mahdollisesti kerron taas asiasta tarkemmin!

Ravintovalmennusta


Sain myös loistavan tilaisuuden ja pääsin ravintovalmennettavaksi. Ensimmäinen tapaaminen Tampereella ravintovalmentaja-opiskelijan kanssa on tänään. Kerron teille sitten myöhemmin aiheesta lisää. Olen aivan innoissani! Kalorit jää päivittäin liian alhaisiksi eikä proteiinia ja rasvoja tule tarpeeksi, josko tähän tulisi pian korjaus!

Kiitokset


Hienoja uusia juttuja siis tiedossa! Haluan tässä vaiheessa taas kiittää kaikkia uskollisia lukijoitani ja erityiskiittää kaikkia blogini kanssa yhteistyötä tekeviä tahoja: Fitnesstukku, Kympin Nainen, Selätin, Sulamo, His Master's Tattoo Kotka, Valokuvaaja Turkka Nikula, Docendo ja Väriestejuoksu! Uusia juttuja tulossa myös Torikadun Liikuntakeskuksen kanssa! Muistattehan osallistua Facebookin 100tykkääjän skabaan/arvontaan!

Aurinkoista perjantaita kaikille!

Love,
Me

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti