maanantai 24. elokuuta 2015

Takaisin ruotuun!

En ole unohtanut teitä, en laisinkaan!


Lähes joka päivä olen pohtinut, että pitäisi kirjoittaa, pitäisi kirjoittaa, pitäisi kirjoittaa.. Mutta koska olen a) lusmuillut ja b) ollut jopa vähän kiireinen, on kirjoittelu sitten aina jäänyt. NYT asiat muuttuvat parempaan suuntaan, I swear - I do!


Mitä on tapahtunut?


a) Menimme naimisiin 8.8.2015, joka ei muuttanut muuta kuin sukunimeni. Elämä on edelleen yhtä juhlaa ja rakkautta, hihi!

Juhlia oli kaksin kappalein: Varsinaiset häät vihkimisineen lähiperheelle ja pienet kaverikemut. Tässä muutama foto ensimmäisistä kemuista, kiitos Lauri Ellilä Photography tärkeän päivämme pelastamisesta! (Jep, alkuperäinen valokuvaaja perui saapumisensa klo 9 hääpäivän aamuna! Mutta ei harmita pätkääkään, koska nämä ovat omaa luokkaansa!)

Hei meistä tää oli hauska juttu!

Tahdon!

Valat amerikkalaiseen tapaan - Itkujen kera,

Potrettia.

Potrettia meidän tapaan!
Selfie pitää ottaa!

b) Olen lusmunnut kuukausitolkulla tarkoittaen EI YHTÄÄN liikuntaa eikä ruokien ylösmerkkaamista, ei mitään. Voi näitä tunnontuskia! Toisaalta tauko teki ihan hyvää, mutta ai että se on kalvanut mieltä päivittäin sekin!

Hääyön perseilyt!

Lusmuilua ja laatuaikaa!

Om nom nom!

c) Olemme käyneet auttamassa erinäisiä sukulaisia mm. mökillä. Ai että niitä lapsuusmuistoja <3 Mukulat pitivät samaa älämölöä samalla hiekkatiepätkällä missä minäkin kakarana.. Ainoa, että leikit olivat eri luokkaa - digilapset vs. käpylehmälapset. Samalla on nautittu kesästä täysin rinnoin!

Mökkiselhvie.

Haukkukin nautti mökkeilystä.

Katot puhtaiksi.

d) Olen osallistunut Tough Vikingin treeneihin Santahaminan sotilasesteradalla. Kävin lähinnä pettymässä itseeni. Alkumetreillä vedin aikamoiset turvat ja ai että se teki kolhun itsetuntoon, mutta fyysisesti kivut olivat pienet, vaikka ilmojen pihalle tuloa säikähdin aika pahasti. Kiitos kuitenkin Tough Viking Finland upeasta ja ainutlaatuisesta mahdollisuudesta kokeilla tätä!

Eka kerta meni mainiosti, toisella kertaa tässä sattui!

Tää oli hankala!

Auts!
e) Olen viettänyt laatuaikaa ystävien ja perheen kanssa. Kesä ollut ihanaa aikaa sosiaalisen elämän suhteen.. Kumpa sen saisi pidettyä yllä syksylläkin. "Amerikkalaissuomalainen" siskonikin kävi viikon verran kylässä, joka oli aivan mahtavaa!

f) Olen mahtunut viimeisiin tavoitefarkkuihini! Jumantsuikka mikä tunne! *tanssii edelleen*

Lisää selfieitä.

g) Olen mm. viettänyt polttarirääkin Kille "Killeri" Kujalan ohjauksessa, käynyt koko perheen voimin miniristeilyllä, syönyt herkkuja, perannut mansikoita pakkaseen, käynyt työmatkalla Lontoossa.. Ja kaikkea muuta kivaa!

Lontoo!
Killeri!

Miniristeily rakkaiden kanssa!

Mitäs nyt?


Nyt voi päästä kiinni takaisin arkeen ja ottaa itseään niskasta kiinni! Lomat on lusittu tältä erää, lusmuilut lusmuiltu ja rääkki saa alkaa! Huomenna on varattu crosstraining, ajattelin aloittaa "kevyemmin" ja torstaina alkaa taas kuntonyrkkeily pitkän kesätauon jälkeen - sitä on odotettu! Salille ja ryhmäliikkumaan MARS! Paino ei saa enää pudota, koska nyt se on kyllä lähtenyt jo lihaksista.. Prkl, akka ruotuun!

Motivaatio ja itsekuri on nyt löydyttävä takaisin ja alettava tositoimiin. En todellakaan usko, että selviän syyskuun koitoksesta (Tough Viking Kaisaniemi 5.9.2015), mutta onneksi mukaan lähtee ystävä, joka on luvannut vaikka kantaa minut maaliin. <3 Parannetaan sitten suoritusta ens vuonna jos mennään tänä vuonna perse eellä puuhun. En voi kuitenkaan luovuttaa, koska siitä ei tulisi kuin järkyttävä kolhu itsetuntoon!

Tämän hetken tilanne on:

Paino: 64kg
Pudotettu: 35kg

Tavoite:

Paino: Max. 68kg
Lisää lihasta!

Täällä ollaan ja katse on eteenpäin!


Anteeksi, että olen pitänyt teidät lukijani pimennossa, mutta pysykäähän kuulolla sillä keksitään taas pian jotain kivaa..

Elämä hymyilee ja voimia painaa eteenpäin löytyy taas roimasti!

Love,
Me

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti