lauantai 27. helmikuuta 2016

Lomatunnelmat


Numeroita ja taulukoita


Aloitetaan vaikka luvuilla, koska lomaviikkoon on mahtunut monenmonta mittausta.. Maanantaina juoksin cooperin testin Tommin valvovan silmän alla ja tulokseksi saatiin 1640m. Ei mielestäni ollenkaan paha, ottaen huomioon, että se oli elämäni toinen kerta, kun kykenin juoksemaan 12min putkeen, joten siitä on hyvä lähteä parantamaan, vaikka taulukoiden mukaan tulos onkin todella huono.

Tiistaina otettiin lepiä ja keskiviikkona mittailtiin Aerolution uudestaan, tällä kertaa pyöräergon sijaan matolla juosten. Tulokset yllättivät positiivisesti sillä rasva paloi huomattavasti paremmin kuin polkiessa. Oli myös helppo tunnistaa se hetki, kun rasva-aineenvaihdunta päättyi ja jalat alkoi hapottumaan..

Polkien

Juosten


Torstaina otettiin ohjelmaan Inbody, eikä senkään tulokset niin pahasti järkyttäneet tällä kertaa ja päätin naputtaa kaikki otetut tulokset exceliin. Rasvaprosentti (19.6%) yllätti positiivisesti ja minulle myös riitti ettei lihasmassa ollut vähentynyt, vaikkei sitä erityisemmin lisääkään ole tullut.





Nyt on sitten ohjelmat saatu ja tarkoitus olisi treenata 6 kertaa viikossa, alkaen N-Y-T NYT. Tässä kohtaa ei ole varaa tulla kipeäksi tai lusmuilla, joten toivottavasti en ole flunssassa heti viikon päästä. Otetaan nyt sitten sopivan rivakalla aikataululla, mutta kuitenkin järkevästi, ettei paikat hajoa samantien. Kesäkuussa juostaan, no matter what!

Mäenlaskua ja lunta!


Lomaan on mahtunut toki paljon muutakin kuin testeja ja mittauksia. On tehty paljon rakkaiden kanssa: Rakennettu "kuutiolumilinnaa", pelattu lautapelejä, laskettu mäkeä, lenkkeilty raikkaassa talvisäässä ja herkuteltukin. Unohtamatta tietenkään lepäämistä ja rauhoittumista. Erinomainen ja virkistävä talviloma alkaa olla kohta paketissa, mutta vielä ehtii nauttia viimeisistä hetkistä!

Lumilinnan rakennusta.


Aamulenkkiseuraa!

Mäenlaskua.

Niitä herkkuja..


Huomenna se alkaa, katotaan mitä tästä akasta saadaan irti..


Love,
Me

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Aivan väärällä puolella kameraa..

VALAS, nätti, LEHMÄ, kaunis, PORSAS, hyvännäköinen, LIHAVA..?


Maanantaina kävin kokeilemassa itsetunnon kohotusta kameran "väärällä puolella", eli TFCD-periaatteella kuvattavana Helsingissä. Tuloksia onkin jo jonkun verran nähty blogin FB-sivun puolella, mutta laitetetaan tänne pari extraa..

No millaisia fiiliksiä se sitten herätti? Ei ollenkaan niin pahoja, kun sunnuntaina mielessäni kuvittelin! Kyllähän minnuu jännitti niin maan perkuleesti, mutta koska valokuvaaja, Mika Miki Koljonen, oli ammattitaitoinen ja hänen kanssaan oli helppo tulla juttuun, ei se ollutkaan niin pelottavaa. Hän kertoi selkeästi mitä tehdä ja antoi mainioita vinkkejä, jotka pistin kyllä muistiin jatkoakin varten. Suosittelen tsekkaamaan lisää nimeä klikkailemalla!

Vielä kun jännityksestä pääsisi kokonaan eroon, eikä olisi niin jäykkis/tönkkö, niin hyvä olisi. Niin no joo, ja opettelis myös poseeraamaan.. Kokemuksena kuitenkin aivan loistava ja tuloksia nähdessä jopa päästiin lähemmäksi tavoitetta, eli terveempää minäkuvaa. Ehkä en tulekaan aina näkemään peilistä sitä satakiloista valasta ja ehkä voin joku päivä ottaa kohteliaisuudet vastaan nauramatta?

KIITOS Mika Miki Koljonen mahdollisuudesta ja kuvista: Supersiistiä, että huolit tällaisen nyypän kuvattavaksi ja jälki oli näin makeeta!













What else?


Tämän kokemuksen lisäksi on vietetty talvilomaa perheen kanssa, tänään on otettu uudet aerolutionit juoksumatolla kuntopyörän sijaan ja huomenna menen mm. jälleen inbodyyn. Stay tuned..


Love,
Me

lauantai 20. helmikuuta 2016

Hullu. Hullu? Hullu!

Aikailut ja haikailut loppuvat NYT


Nyt on haaveita sysätty sivuun tarpeeksi kauan ja on aika ottaa härkää sarvista. Puolimaraton juostaan Helsinki Half Marathonilla kesäkuun 11. päivä - tai kuollaan yrittäessä! Toki mie tarkistin että tapaturma- ja henkivakuutukset on voimassa, ennenkuin ilmottauduin..

+ Tough Viking Helsinki 2016 syyskuun 10.


Hullu kun pullosta tullu?


Olen nyt saanut kysymyksen: "Millaisia kukkia tuodaan haudalle?" ja olen tullut kutsutuksi vi**nhulluksi.. Olenko siis hullu, kun lähden tätä yrittämään? Olenhan mie vähän sekasin, mutta elämässä pitää olla jotain mitä tavoitella. Kaipaan motivaattoreita ja tällaiset "epärealistiset tavoitteet" toimivat sellaisina enemmän kuin hyvin.

Kyllä mie myönnän hehkuttaneeni torstaina, kuinka juoksin elämäni ensimmäisen kertaa "cooperin testin", eli yli 12min tässä tapauksessa. En ole edes pentuna kyennyt juoksemaan 12 minuuttia putkeen ja sain siitä aina liikunnanopettajalta noottia ja luokkakavereilta ilkuntaa. 12min, ja kesäkuussa pitäisi juosta 3 tuntia. Onhan se kaukainen ajatus, mutta kyllä musta on se tekemään, ainakaan motivaatiota ja tahtoa ei tällä kertaa puutu. Näytän koko maailmalle, koska se tunne oli jotain aivan käsittämätöntä ja sen haluan tuntea uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.. Haluan ylittää sen maaliviivan ja huutaa suoraa huutoa "Mä tein sen!", oli aika sitten mitä tahansa. Onko siinä jotain pahaa?

En ota henkilökohtaisesti tuota herjailua ja uskon vilpittömästi niiden olevan ainakin osittaisia vitsejä, mutta niistä ammennan sitä voimaa. Minä näytän teille jokaiselle, koko maailmalle, että minä pystyn tähänkin. Putoan varmasti korkealta jos jäänkin matkalle, enkä ylitä sitä maaliviivaa, mutta on sieltä ennenkin noustu!

"Tää on parasta just nyt.." Enkä aio olla nauttimatta tästä parhaudesta! Olen niin onnellinen päätöksistäni ja elämästäni, että melkein pakahdun!



Rapakunnosta puolimaratonille


Olen tähän asti keskittynyt lihasmassan kasvattamiseen ja sehän nyt jo testeistä nähtiin, ettei se ole tuottanut tulosta. Huomasin kuitenkin, että kunto on parantunut silmissä ja se jos mikä motivoi parantamaan sitä vieläkin enemmän. Tällä saralla tulee siis tulosta aavistuksen helpommin ja sen pystyy näkemäänkin helpommin. Ei pelkästään tulokset, mutta myös se että olen aina halunnut juosta oikeasti, saivat minut kääntämään kelkan. En pudota kuntosalia missään nimessä pois ohjelmasta, mutta ne treenit käännetään tukemaan uutta päämäärää - juoksemista.

Ensi viikolla varmasti nähdään mitä Tommi saa aikaan ohjelman suhteen. Hän vielä saa miut juoksukuntoon vajaassa neljässä kuukaudessa, uskon siihen vakaasti. Haastehan se on varmasti kenelle tahansa, mutta jos joku sen tekee, se on kyllä Tommi. Rapakunnossa ollaan edelleen, vaikka tulosta onkin jo tullut, joten töitä saa tehdä paljon, mutta en ole koskaan ollut näin motivoitunut ja varma jostain liikuntaan liittyvästä tavoitteesta. Neljässä kuukaudessa olen siinä kunnossa, että juoksen sen puolikkaan järjestäjän ilmoittamassa maksimiajassa eli alle 3h - tai ainakin teen kaikkeni ollakseni. Ilon ja hauskuuden kautta esteiden yli, hops!

Suunnitelmia tulevan varalle


Muutakin kivaa on pyörinyt mielessä esimerkiksi tämän blogin suhteen. Tokihan tässä tullaan seuraamaan "Rapakunnosta Puolimaratonille" projektin etenemistä, mutta muutakin voisi tapahtua. New Life, New Beginning. täyttää pian 1 vuotta ja sen kunniaksi pitää keksiä juttuja! Ainakin blogin uusi ulkoasu on suunnitteilla ja uusi oma .fi domain tulee samalla käyttöön. Mielikuvitukseni on kyllä vähän ruosteessa, joten jos Sinulla on hyviä ehdotuksia, että www.MitäTähän.fi, niin anna palaa ja kommentoi se minunkin tietooni! Millä osoitteella blogi löytyy näppärästi ja kuvaa jotenkin sisältöä? Blogin nimi ei tule muuttumaan matkalla, mutta sen käyttäminen osoitteessa on mielestäni huono ajatus.

Itsetunnon kohotus projekti on myös käynnistynyt kaiken muun rinnalla. Ajattelin mm. repäistä ja kokeilla vaihtaa kameran toiselle puolelle, joten saas nähä saako tästä akasta mitään fiksua kuvaa aikaan. Voi olla, että niitä tulee pian esiteltäväksi, tai sitten ei koskaan!

Olenhan mie tätä hokenut jo moneen otteeseen, mutta tällä kertaa tämä tulee suoraan sydämestä ja silmissä on jonkinlainen hullunkiilto: Nyt mennään, eikä enää meinata. Täysii!

Love,
Me

tiistai 16. helmikuuta 2016

"Ne sanoo: Et pysty, et voi, ei kannata!"

Elastisen tahtiin eteen ja ylös..


..mutta todellinen motivaation lähde olikin käsinkosketeltavissa.

Mä mietin pitkään ja hartaasti, että mikä perhana mua motivoi tarpeeksi? Keksin kyllä kaiken maailman vaihtoehtoja, mutta yksikään niistä ei ole ollut SE SYY. Mietitty on jo melkein ahdistumiseen asti, mutta vastaus oli aivan liian lähellä. Lukekaa ja yllättykää: Se on mun ukko rakkain!

Ei kuitenkaan niin yksinkertaista


Kyllä, perimmäinen motivaation lähde on oma mies, mutta pienellä twistillä: Epäusko. Mä olen monesti toitottanut, kuinka en olisi selvinnyt ilman läheisten tukea, etenkään juuri hänen, mutta se ei ollut SE asia. Ammennan voimaa epäuskosta, koska mun näyttämisen tarve on suuri. Niin typerältä, kun se kuulostaakin, se on mun motivaattori. Ei kenen tahansa epäusko, vaan hänen.

Monesti olen ihmetellyt, että miksi ne ukon kauniit sanat ei auta niillä epätoivon hetkillä pätkääkään, vaan pääosan ajoista ne vain pahentaa tilannetta, ja tässähän se syy on. Olen kiero hölmö, jonka tarvitsee päästä näyttämään ja osoittamaan taitonsa - vaikka väkisin!

Pakostakin mietin asiaa pidemmälle, että miksi mä haluan näyttää hänelle, omalle rakkaalleni, jolle ei pitäisi tarvita näyttää mitään? Siksi, että pidän mielenkiinnon yllä? En oikeastaan tiedä tähän vielä vastausta, mutta epäilen vahvasti, että se on juurikin mielenkiinto. Pelko menettämisestä kenties? Jaa-a, ehkä haluan näyttää, että minusta on moneen asiaan, enkä halua koskaan lakata yllättämästä!

Nyt joku varmasti miettii, että aviopuolisonhan pitäisi aina uskoa toiseen ja sitä kautta antaa sitä tukea.. Lässynlässyn, ei pidä paikkansa, ei meillä! Itseasiassa tosi rakkaus ei katso sokeaa uskoa toisen kykyihin, tosi rakkautta on se, että pystyy tukemaan vaikkei itse uskoisikaan!

Eniten haluan näyttää sille pahimmalle viholliselleni - itselleni. Itsestäni en kuitenkaan saa kaivettua motivaatiota, koska esimerkiksi oma terveys tai hyvinvointi ei ole motivoinut minua koskaan. Eli onko tässä jotain pahaa loppujen lopuksi? Ei mun mielestä. Pääasia, että homma toimii ja saadaan palautetta!

"Älä koskaan ala uskomaan muhun!"


Ehkä pyyntö sieltä oudoimmasta päästä, jonka voi aviomiehelleen esittää, mutta niin tapahtui tänään. Älkää suotta käsittäkö väärin, mun mies tukee ja uskoo muhun monessa asiassa, mutta mitä tulee välillä vähän turhankin hulluihin ideoihin liikunnan saralla, häneltä ei helposti uskoa heru vaikka tukea siihen saisikin. Hän on tukenut päätöksiäni aina, vaikkei itse niihin olisi uskonutkaan. Pääosan ajasta hän saa epäuskonsa hyvin piiloon, mutta ei aina. Siksi tämä mysteeri olikin vaikea ratkaista. Nyt mä sen kuitenkin kekkasin - ja olen muuten järjettömän onnellinen tästä välähdyksestä!

Varma tästä välähdyksestä ei voi olla ennenkuin seuraava epätoivon hetki taas iskee, mutta silloin asia selvitetään. Jos varmuus saadaan, on takataskussa ase, jolla motivaatio löytyy aina! Ainakin johonkin pisteeseen asti?

Buahahahhahahahaaaa..


Love,
Me

P.S. Tiedän, että Sinä, armaani, luet tämän, joten tämä viesti on Sinulle: Mä juoksen elämäni ensimmäisen puolimaratonin kesäkuussa 2016, älä siis usko muhun - sitä mä tarvitsenkin! ;) <3 #HHM2016

maanantai 15. helmikuuta 2016

Peruskestävyystreenien vaikutukset - OSA 2

"Mullei ollu mitään muut ku mahdollisuus.. Ja tieto siitä, että mitä tahdon voin saavuttaa.."


Aerolution pyöräergometrilla tehty ja nyt puretaan sitten tulokset. Testit teki tietenkin Tommi (Kisakunto.fi) ja nämä olivat nyt sitten pt-jakson päätöstestit, joita odotin melkein jopa kauhulla. Niinkuin olen aikaisemmin tainnut kirjoitella, ei oma pää ihan kestänyt sitä menoa niinkuin oli tarkoitus, mutta niistä tunteista voi lukea aikaisemmista postauksista, ken haluaa. Lyhykäisyydessään mie siis tein 2kk täysillä, jonka jälkeen tein asiasta pakkomielteen ja tapoin palon liikuntaan yli kuukaudeksi, mutta se palo löytyi takaisin ja tässä on pari viikkoa väännetty taas täysillä.


"..koval duunil asiat vaan onnistuu.."


Itseasiassa tämä ei vaatinut edes sitä kovaa duunia.. Eli mitä ne tulokset olisikaan olleet jos koko 4kk olisi vedetty täysillä? Turhaahan se on sitä miettiä, mutta kyllä se silti mielessä kävi.. Omaksi yllätyksekseni sitä tulosta kuitenkin tuli! Menin jopa vähän sekaisin näistä tuloksista, koska odotukset olivat jotain aivan muuta. Kun kipaisin testien jälkeen kotiin, isäntä toi taas mainion pointin esille tokaisemalla jotain tähän suuntaan: "Tuo tunne sun pitäisi muistaa aina, kun alat miettimään, että miksi sä teet tätä. Just siksi, just tuon onnistumisen tunteen takia." Ugh - taas se oli oikeassa..

Tästä päästään taas aiheeseen peruskestävyysharjoittelun tärkeys, kuinka pienellä panoksella saa paljon aikaan. Osassa 1 kerroin jo miten pk-treenit olivat vaikuttaneet rasvanpolttoon, kun otettiin Futrex kehonkoostumusmittaus ja nyt pohditaan samaa aihetta uudelleen, toisesta näkökulmasta.

Minun kunto on aina ollut huono ja sehän myös todistettiin, kun aloitin treenaamisen Tommin kanssa lokakuussa, kurkkaa täältä. Nyt suunta on kuitenkin oikea, kiitos Tommin, hän sai minut lopulta uskomaan kuinka tärkeää peruskestävyys on jo pelkästään palautumisen takia. Eihän minusta koskaan juoksijaa tule, mutta olen taas lähempänä haavettani: Puolimaratonin juoksemista. Joku päivä olen kunnossa - ensimmäistä kertaa elämässäni!

Annetaan tulosten puhua



5. lokakuuta 2015:


Max. mitattu VO2 abs.: 1,8l/min
Max. mitattu VO2 suht.: 27ml/min/kg (<-25 on heikko, tämä osui kohtaan huono)

Peruskestävyys alue <105
Vauhtikestävyys alue 105-109
Maksimikestävyys alue >109

Max. syke: 157

14. helmikuuta 2016:


Max. mitattu VO2 abs.: 2l/min
Max. mitattu VO2 suht.: 31,6ml/min/kg (Päästiin huonosta jo välttävään)

Peruskestävyys alue <110
Vauhtikestävyys alue 110-138
Maksimikestävyys alue >138

Max. syke: 167


Ota se aika, se kannattaa


Onhan se helevetin tylsää vääntää 90min kuntopyörällä varsinkin, kun peruskestävyysalue on noin alhainen. Hiki ei tule ja ainoa mitä voit tehdä on tuijottaa sitä töllöä, joka onneks Torikadulta löytyy pyörien edestä, tai kuunnella musiikkia. Ette muuten usko kuinka monta kertaa noi mun Spotifyhyn tekemät jumppapumppa soittolistat on käyty läpi, osaisin biisien järjestyksen varmaan ulkoa jos en kuuntelisi shufflella.

Kyllä se silti kannattaa, koska jo näinkin pienellä panoksella saadaan aikaan noinkin iso muutos, tai itselleni se ainakin oli iso muutos ja ennen kaikkea suunta on nyt oikea! Nuo testitulokset tuli alkuun ihan shokkina, kun ne lokakuussa sain, mutta sekin käännettiin positiiviseksi - ilman niitä en olisi osannut alkaa tekemään asialle mitään, vaikka tiesin olevani paskassa kunnossa. Siihen asti treenasin lähes aina vauhtikestävyys alueella tai enemmänkin maksimilla, tietämättä sitä itse!

Vaikka aikaisemmin väitin, ettei personal trainerit vain sovi kaikille, kumoan väitteeni. Ilman tätä pt-jaksoa ja Tommia en olisi tätäkään tajunnut. Opin paljon muutakin ja taas tunnen itsenikin asteen paremmin. Ei, kaikki eivät tarvitse pt:tä treeneihinsä, mutta aika moni tarvitsee sen avun jossain kohtaa matkaansa, joten rohkeesti vain sitten jos se hetki tulee! Pitää kuitenkin aina muistaa tehdä se taustatyö, koska luottoa pitää löytyä ja kemiat on kohdattava, tai se voi olla turha kokeilu. Jälleen kerran tokaisen, että löysin itse sen juuri sopivan raaaainerin ja eiköhän tässä jatkoa tällekin hommalle tule!

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!


Onnistumisen tunteita kerrassaan, vaikka en palkintoa tästä perseilystä ansaitsikaan.. Kiitos Tommi / Kisakunto.fi kärsivällisyydestä ja tähänastisesta matkasta, todistit osaamisesi ja eroon et tästä lusmuperseestä ihan vielä pääse. Pistetääks akka takas ruotuun? Haluan olla vielä TIKIS! ;)

Nyt pyritään pitämään tämä motivaatio ja muistamaan isännän neuvo. Juuri tämän takia mä tätä teen, koska olen koukussa onnistumiseen!

Pienin askelin, ilon ja onnistumisten kautta..

Love,
Me

perjantai 12. helmikuuta 2016

Yllätyksiä ja asennemuutoksia treenin keskellä

Fitnessbloggaaja - "meikattu kaikkitietävä perseenvenyttelijä"?


Sain Evokelta positiivisen yllätyksen: Kutsun heidän ja Zeropointin järjestämään Street Workout -aamutreeniin Movement Factorylla. Onnesta soikeana ilmottauduin heti vaikka kutsun mukana tullut video tekstillä "Tässä esimakua mitä on luvassa" hieman hirvittikin. Jännitin aika paljon tätä aamua, koska mitään tietoa muista osallistujista tai treenin rankkuudesta ei ollut, oli vain omat kuvitelmat.

Kaikista isoin yllätys tuli kuitenkin vastaan paikanpäällä: Toisilleen hyvin pitkälti tuntemattomat ihmiset loivat ihan loistavan ilmapiirin treeneihin ja kukaan ei jäänyt ilman tsemppausta tai apuja. Jostain syystä olen tähän asti aina kuvitellut, että eturivin fitnessbloggaajat ovat koppavia ja itsekeskeisiä narttuja, mutta omat ennakkoluuloni saivat väistyä heti alkumetreillä. Eivät he olleetkaan itsekeskeisiä meikattuja fitness-biatseja, jotka luulevat tietävänsä kaikkeen oikean vastauksen, vaan todellisuudessa he olivat kovaa treenaavia naisia, joilla on elämä ja tavoitteet siinä missä kenellä tahansa muullakin - mukavia, positiivisia, ihania ihmisiä!

Mitä tästä opimme? Luulo ei todellakaan ole tiedon väärti! Ehkä minäkin taas muistan olla luomatta typeriä ennakkoluuloja ihmisistä, joita ei ole koskaan tavannut, koska jokainen ihminen ansaitsee avoimen ja ennakkoluulottoman ensitapaamisen! Sikstoisekseen, ne luulot harvemmin osuu edes lähelle oikeaa..


Yksi parhaimmista treeneistä ikinä


Street Workout -treenin meille veti huikean taitava, Street Workoutin Suomen mestari, Tuomas Katila, joka osottautui myös todella osaavaksi ohjaajaksi. Ohjeet olivat selkeitä, kiinnostus lajiin näkyi pitkälle ja apuja sai niin treenin aikana kuin tulevaisuuden koitoksiinkin. Mukana menossa oli järjestävien tahojen eli Evoken ja Zeropointin lisäksi Monna treenaa, EndorfiinikoukussaAleksandra Blinnikka FIN-56, Inthemiddle.fi, Nanafit, Fitness Führer ja Rinka Essel. Olin lopulta aika täpinöissäni, että sain tavata nämä mm. bloggaamalla mainetta niittäneet mimmit. Loistava treeni ja loistava porukka!

Mitä me sitten tehtiin? Jo alkulämmittelyt sai omat sykkeet pilviin, joka meinasikin aiheuttaa pienen pakokauhun ja epäilyksiä loppuun selviämisestä - hengissä. Liikkeet olivat siis supertehokkaita ja rankkoja, vaikkei itse treeniin oltu vielä edes päästy. Näitä täytyy treenata kotona lisää!

© Elina / Endorfiinikoukussa

Lämpöjen jälkeen käytiin hyvin perusteellisesti läpi tuleva treeni ja Tuomas opetti mm. erilaisia variaatioita leuanvedosta ja punnerruksista - en edes tiennyt, että niitä voi olla noin paljon.. Shame on me! Toki tsekattiin myös loput liikkeet ja mie meinasin olla done jo viimeistään tässä kohtaa, mutta fiilis treeneissä oli niin huikea, että energiaa jatkaa löytyi kyllä kummasti. 

Näillä mentiin!

© Elina / Endorfiinikoukussa

© Elina / Endorfiinikoukussa

© Elina / Endorfiinikoukussa

© Elina / Endorfiinikoukussa
© Elina / Endorfiinikoukussa

© Elina / Endorfiinikoukussa

© Elina / Endorfiinikoukussa

© Elina / Endorfiinikoukussa

Koko treeni käyrän muodossa

Kun treeni oli ohi ja sykkeet vähän tasottuivat, eli pystyin taas hengittämään, pidettiin pieni "kyselytunti" Tuomakselle: Kysymyksiä lenteli liittyen hänen omaan treenaamiseen ja taustaansa, treenivinkkeihin ja kaikkeen aiheesta ja sen vierestäkin. Nähtiinhän sitä sitten niitä temppujakin.. Joku päivä miekin teen Front Leverin oikeaoppisesti, ehkä se on se 2026?

Sittenhän myö vähän rauhotuttiin, syötiin aamupalaa, kuultiin Zeropointin, Evoken ja Movement Factoryn edustajilta mm. heidän tuotteistaan ja maisteltiin proteiinimehuja ja patukoita, eikä sieltä tyhjin käsin kotiinkaan tarvinnut lähteä, mutta palataan siihen joku toinen kerta. Eiköhän nää kaikki postauksen kuvat kerro enemmän kuin tuhat sanaa, onneksi, koska nyttei meinaa runosuoni sykkiä juur yhtää!

© Elina / Endorfiinikoukussa

© Elina / Endorfiinikoukussa

© Elina / Endorfiinikoukussa


Tuskaa ja motivaatiota - tätä lisää!


Innostuin kehonpainolla harjoittelusta taas aivan hillittömästi ja haluan ohjelmaani lisää sitä, jonka taisinkin jo mainita eteenpäin oikeammalle taholle. Ei sitä edes muistanut kuinka rankkaa tällainen treenaaminen voikaan olla. Tästä aamusta sai lisäksi järjettömästi energiaa ja motivaatiota jatkaa eteenpäin ja vielä illallakin hehkutin treeniä joka paikkaan, vaikka tuntuikin siltä, että "fyysisesti ja tsyykkisesi olin ihan loppu!" Väsynyt ja onnellinen akka, kaiken hölmön höpötyksen ja oudot kysymykset pistän hei sitten sen piikkiin, tiedoksi vain!

Seuraavana päivänä saatoin kyllä "hieman" vinkua kipeitä lihaksia ja kammolla odotin, että ne kipeentyisivät vielä lisää, mutta siltä onneks säästyttiin. Mielessä pyöri kyllä kaikki mahdolliset jalkapäivämeemit ja kuvat pahimmista vihollisista treenin jälkeen. Myönnettäköön, että kyyneleitäkin valutin, kun treenipäivän iltana yritin saada paitaa pois päältäni siinä onnistumatta. Ei naurata hei, ei se ollu kivaa! NO PAIN NO GAIN!

© Juha Suhonen

ISO KIITOS Evoke ja Zeropoint, että tällainen pöytälaatikkobloggaaja pääsi mukaan tämän kokemaan ja ISO KIITOS koko mahtava jengi - parhautta! Oli hienoa tavata teidät ja muuttaa turhia ennakkoluulojaan, toivottavasti törmätään vielä! Kiitos kiitos kiitos.. Pelkkä aiheesta kirjoittaminen saa taas fiilikset korkealle, jeah!


Love,
Me

Ilman en olisi tässä - Osa 2: Toinen kotini

Tämän sarjan toinen postaus tulee tässä ja aiheena on Torikadun Liikuntakeskus - Hyvinkään paras mesta liikkua! Ilman Torikatua, en olisi innostunut liikunnasta varmaan ollenkaan, joten "ilman en olisi tässä."



Ystävällisin, rennoin ja parhain palvelu


Torikadulla otetaan asiakkaat vastaan, koosta ja naamakertoimesta riippumatta, aina ystävällisesti hymyillen. Henkilökunta on asiantuntevaa ja auttavaista, eikä siellä tarvitse hävetä ulkomuotoaan. Muutamilla saleilla aikasemmin käyneenä, tämä on ehdottomasti rennoin paikka. Sääntöjä on tietenkin joka paikassa, niinkuin pitääkin olla, mutta Torikadulla saa aina tarvittaessa joustoa moneen asiaan, kun esittää asiansa asiallisesti. Kassalta saa aina hymyn ja tervehdyksen tullessa ja lähteissä, ja tuleehan sitä välillä turistuakin heidän kanssaan. He tietävät vakioasiakkaiden nimet ja neuvovat aina, kun jotain tarvitsee kysyä. Hymyn näkeminen ovesta sisään astuessa piristää aina, vaikka olisi lähtenyt treenaamaan vastahakoisesti tai väsyneenä. Kiitos siitä teille kaikille ihanille asiakaspalvelijoille!

Hintalaatusuhde voittaa muut


Asioista ollaan aina montaa mieltä, mutta minulle salilla merkitsee mm. hinta ja se mitä sillä hinnalla saa. Torikatu on jopa halpa, verrattuna muuhun tarjontaan, ja vastineeksi saa salin hyvin kattavalla laitteistolla ja loistavan valikoiman ryhmäliikuntatunteja. Torikadulla on myös kunnon tenniskentät ja hyvät mahdollisuudet tenniksen harrastukseen, mutta siihen en ole itse perehtynyt sen tarkemmin.

Ryhmäliikuntavalikoimasta löytyy kaikille jotakin: Spinningistä (Spikke!) voimatuntien kautta kehonpainoharjoitteluun. Minun intoni lähti alunperin kuntonyrkkeilystä, jota ei hirveästi tällä seudulla muut tarjoa. Crosstraining on ainakin über suosittu ja yksi omista suosikeistani.

Ryhmäliikuntaohjaajat ovat pirteitä ja osaavia, eikä motivaatiota panostaa tuntien sisältöön tuntuisi puuttuvan. Jos ryhmäliikunta ei ole tuttua, suosittelen testaamaan kaiken mahdollisen, jolloin löydät juuri ne omat lemppari ohjaajat ja tunnit. Aikaisemmin kirjottelinkin haasteesta, joka sai miut kokeilemaan kaikki tunnit läpi ja se oli juuri oikea tapa ainakin itselle. Ryhmäliikunta tuntuu pelottavan monia siksi, että moni kokee olevansa muita huonompi tai kokee olevansa jotenkin "nolo". Itsestäkin tuntui tältä ennenkuin lähdin rohkeasti kokeilemaan, enkä kadu hetkeäkään! Eipä siellä paljoa muita edes ehdi tuijottamaan jos tekee tunnit täysillä ja keskittyen. Rohkeasti mukaan vain!




Kursseja on sopivin väliajoin, että kaikki kiinnostuneet pääsevät helposti mukaan tunneille, jotka vaativat alkeiskurssin käynnin. Itse kävin ennen kuntonyrkkeilyn aloitusta aiheesta alkeiskurssin ja nyt on kovassa harkinnassa BWT:n tiiviskurssi, sitten kun sellainen järjestetään taas.

Kuntosalipuolen laitteisto on monipuolinen ja sieltäkin löytyy kaikille jotakin. Ainahan tilat ovat rajalliset eikä mikään sali voi haalia ihan jokaista laitetta ja mööpeliä mitä markkinoilta löytyy, mutta Torikadulta ei puutu kriittisiä laitteita ja perusasioita on useampiakin. Käsipainovalikoima on kattava ja kuntosalilaitteiden lisäksi alakerrasta löytyy kehonpainoharjoitteluun mahtavat puitteet. Itse en ole ainakaan huomannut kaipaavani mitään mitä sieltä ei jo löydy.




Kuntosaliopastusta löytyy myös talosta ja kehonkoostumusmittauksiakin järjestetään säännöllisin väliajoin, se on muuten parempi tapa seurata edistystä kuin se vaaka! Kahviossa tuoksuu harva se kerta tuore pulla, gaaah se on muuten epäreilua, ja mukaan voi kaapata välipalat ja treenijuomat. Lisäksi esim hyvän treenin jälkeen voi nauttia vaikka huurteiset treenikaverin kanssa. Mie ainakin pyrin hyödyntämään kaikki mahdolliset tarjolla olevat palvelut, kun saman katon alta löytyy!

In conclusion, hyvällä hinnalla saa monipuolisesti kaikkea ja palvelu pelaa! Kurkkaa vaikka itse hinnasto, jos et usko..


Kuin kotiin tulisi


Torikadun vakkariasiakkaat saavat myös pisteet miulta. Harvemmin näkee ketään naama norsun****lla tai äkkäilemässä kanssatreenaajille. On kaikenlaista porukkaa, isoa ja pientä, edistynyttä ja aloittelijaa ja kaikki mahtuvat hyvin saman katon alle. Täältä puuttuu myös suurimmilta osin ne "David-miehet ja -naiset", jotka katsovat muita nenänvartta pitkin, ja seläntakana hihittelevät "salipissikset". Välillä toki joukkoon eksyy sääntöjen rikkojia, kuten paljasjalka treenareita, ja nokkavia teinejä, mutta se kuuluu jokapaikkaan ja harmittomiahan he loppujen lopuksi ovat. Torikadulla saa kuin saakin olla TÄYSIN oma itsensä!

Kuntosalilla on siis monenlaista ihmistyyppiä ja kaikki saavat tehdä omaa juttuaan rauhassa kenenkään tuomitsematta. Kuntosalin primetime aikoina (työpäivän jälkeen ja viikonloppuina keskipäivällä) väkeä on paljon, mutta torikadun treenarit ovat suurinosa työntekijöiden kaltaisia eli mukavia ja rentoja, joten 99% ajasta pääsee tekemään välissä omat juttunsa, jos vain vaivautuu nätisti pyytämään. Porukka auttaa jos apua pyytää, mutta osaavat olla hiljaa jos apua ei kaivata.

Treenaamaan on aina siis mukava mennä ja sisään astuessa on aika usein fiilis, että ihan kun olisi kotiin tullut. Tuleehan siellä vietettyä kolmanneksi eniten aikaa päivästä, kodin ja työpaikan jälkeen, mutta se ei harmita yhtään, kun homma toimii hienosti ja ilmapiiri on mahtava.




Tutustu paremmin


Torikadun löydät Facebookista, Instasta ja netistä ja näitä kanavia seuraamalla saat tiedon eduista ja ajankohtaisista asioista helpoiten. Torikadun treenareille löytyy myös ikioma Facebook -ryhmä, jossa pääsee katselemaan hassuja videoita ja turisemaan aiheesta ja sen vierestä. Tämä nipottaja natsi kehoittaa myös tutustumaan toimintaohjeisiin, että sopeudut joukkoon varmasti. Niitä painoja ei paiskota, hahaha!

Kiitos Torikadun Liikuntakeskus - olette iso osa tätä projektia koooko jengi!


Love,
Me

P.S. Tämä postaus ei ole sponsoroitu eikä mielipiteitäni ole ostettu.

torstai 11. helmikuuta 2016

Ilman en olisi tässä - Osa 1: Tukipilarini

Varoitus, imelää hehkutusta tiedossa!


Ajattelin kirjoitella tällaisen pienen "sarjan" asioista, joita ilman en olisi välttämättä selviytynyt tästä projektista yhtä hyvin, kun nyt selviydyin. Ensimmäisenä tulee ehdottomasti tärkein osa tämän sarjan teksteistä, koska kaikkein kriittisintä, tästä projektista selviytymisessä, on ollut perheen ja ystävien tuki. Mie oon ihmisriippuvainen ja kaikkea elämänmenoa boostaa muut ihmiset ja ympärillä oleva tuki, vaikkei se teekään asioita puolestani.


Kaikki p***a valuu lähimmän ihmisen niskaan


Ykköstukipilarini on ollut miun aviomies, koska hän on seurannut tätä vierestä ja kestänyt kaikki oikut. Hän on ollut mukana projektissa niin hyvässä kuin pahassa ja ennen kaikkea hän lähti tähän mukaan myös itse. Jos hän olisi jättänyt homman yksin mun tehtäväksi ja esimerkiksi kiskonut vieressä karkkia ja pizzaa, kun minä itken herkkujeni perään, en olisi päässyt viikkoa pidemmälle. Muutimme elämäntapoja yhdessä, koska elämme yhdessä ja totuushan on se, että molemmat me sitä tarvittiinkin. 

Sieltä on tulleet ne tarvittavat potkut perseelle, kun olisi vähiten jaksanut tai kun pahin epätoivo iski. Helppoa se ei varmasti ole ollut ja välillä on vitsailtu kuinka tämä projekti on isoin tekijä jos avioero tulee. Vieläkään ei ole avioeropaperit sisällä, eikä muuten tule olemaankaan jos se minusta on kiinni, ja suurimman osan ajasta arki on vieläkin ihanaa. "Mr. I'm not cute, I'm a badass bodybuilder" on se henkilö, joka saa hymyn kasvoille joka aamu ja se syy miksi jaksan tasapainoilla arjessa työn, perheen, liikunnan ja tämän bloggaamisenkin kanssa. En tee tästä "Oodia aviomiehelleni" vaikka kuinka haluaisinkin, vaan yritän pitää asian lyhyenä ja ytimekkäänä: Ilman sinua, Rakkaani, en olisi tässä.

Fight for it!


Yhdessä


Imelää hei.
Yksin tällaisiin muutoksiin lähteminen on pelottavampaa ja varmasti joskus jopa mahdotonta, niinkuin omalla kohdallani. Moni meistä kuitenkin elää perheessä tai kumppanin kanssa, jolloin elämäntapamuutoksetkin pitäisi tapahtua koko porukalla. Muiden kanssa on mahdoton elää jos elämäntavat ovat täysin erilaiset, tai ainakin se vaatii järjetöntä itsekuria. Nostan kyllä hattua niille ihmisille, jotka pystyvät laihtumaan tai elämään terveellisesti jos vieressä joku tekee jotain aivan muuta - miusta ei siihen olisi ja myönnän sen täysin!

Me olemme aina "Mr. Badass Bodybuilderini" kanssa tehty asiat kimpassa, koska olemme kai kuin paita ja perse, majakka ja perävaunu, what ever floats your boat. Alusta asti olemme olleet kokoajan yhdessä, lähes 24/7, pieniä välttämättömiä poikkeuksia lukuunottamatta. Se toimii meillä ja välillä kun luulee kaipaavansa sitä omaa aikaa, ja sen oman ajan ottaa, ei siitä tule hevonpersustakaan - tosin en voi puhua kuin omasta osuudestani.

Projekti alkoi jo vuonna 2013 ja sen aikana järjestettiin häät, pyöritettiin arkea ja elettiin muutoksia mm. työn ja harrastusten saralla - ja vieläkin olemme tässä. En ole niin naiivi, että uskoisin pelkän rakkauden tehneen tämän kaiken. Voidakseen rakentaa toimivan parisuhteen ja perhe-elämän, vaatii se paljon työtä ja yhteisymmärrystäkin - rakkaus ei valitettavasti yksinään riitä. Välillä, kaiken keskellä, otan hetken aikaa ja katson taakse meidän yhteistä taivalta, enkä voi kuin ihmetellä miten tästä kaikesta selvittiin ja voimme vieläkin katsoa toisiamme silmiin ja tunnustaa rakkautta. Meillä on paljon yhteisiä asioita ja muistoja, mutta tässä tuon esille alusta asti mukana kulkeneen "meidän sanan": Yhdessä.

This is us!


Tukiverkosto


Tiedän, että olen ylistänyt tukiverkostoani aikaisemminkin, mutta eihän sitä voi ylistää liikoja. En halua jättää pois ystäviä ja muuta perhettä tästä postauksesta, koska vaikka isoin tuki on tullut vierestä, ei muiden tukea tule vähätellä. Tämä projekti on ollut jälleen yksi niistä asioista, joka on erotellut jyvät akanoista. Olen ärsytykseen asti postannut tästä someen ja paasannut ihan kasvotustenkin läheisille, joten moni on jäänyt asemalle junaan hyppäämisen sijaan. En syytä siitä ketään, koska kaikissa ihmissuhteissa tiet lähtevät välillä eri suuntiin. On kuitenkin paljon ystäviä ja läheisiä, jotka kaikesta toitottamisesta huolimatta ovat edelleen rinnallani, ja ovat auttaneet minua eteenpäin omalla tavallaan. Sitähän en tiedä, että kuinka monen vaseböökki fiidistä olen joutunut pois, mutta ei sillä ole mitään väliä. Olen tuuliviiri, joka innostuu usein uusista asioista ja hehkuttaa niistä pää punaisena pitkin somea, kunnes se innostus loppuu kuin seinään. Onhan miussa siis kestämisensäkin..

Family comes first!

Tässä kohtaa lopetan imelät lätinät ja meuhkaamisen, ja totean: Kiitos rakas, kiitos ystävät, kiitos perhe ja kiitos elämä! Ilman tukeanne, en olisi tässä.

Mikset siekin ottaisi pienen hetken ja kiittäisi rakkaitasi heidän tuestaan, se on ihan palkitsevaa! Tai vielä parempi, oletko tähän asti ollut se joka on jättänyt ystäviä tai läheisiä ilman tukea tärkeillä hetkillä? Vaikka välillä tuntuisi pahalta, johtui se sitten mistä tahansa, se kaunis sana tai tsemppi voi olla juuri se mitä toinen tarvitsee juuri sillä hetkellä. Oli se sitten pieni tai iso asia, se ei ole sinulta pois jos vähän tsemppaat ja laitat toisen hetkeksi etusijalle. Kokeile piruuttas!

Love,
Me