maanantai 1. helmikuuta 2016

Viimeinen sarja failureen..

"Älä luovuta beibe. Ota kaikki mikä puuttuu beibe. Maailma on sun, maailma on sun. Kaikki tää kuuluu meille." - Mikael Gabriel

"Mä pidän tän otteen, jotten ikinä menetä itestä loppuja!"


Kyllähän se epätoivo iskee aina välillä jokaiseen, siltä on vaikea välttyä. Mikä kuitenkin on tärkeintä sen tapahtuessa? Nousta ylös ja taistella sitä vastaan. Nyt taitaa olla minun kohdalla sen aika, vielä ei ole myöhäistä - koskaan ei ole, jos on oikea asenne.

Sopiiko personal trainer kaikille?


Vaikka löysin täydellisen personal trainerin, joka on juuri sitä mitä pt:ssä etsinkin: Moniosaava, ammattitaitoinen ja tiukka, mutta kuitenkin kuuntelee mitä asiakkaalla on sanottavaa. Tätä kaikkea Kisakunnon Tommi on, mutta minä epäonnistuin.

Olen ehkä aina ollut luonteeltani kapinallinen, enkä ole koskaan osannut käsitellä "pakkoa" sujuvasti. Minulla on aina pitänyt olla jonkinlainen psyykkinen pakoreitti, en pysty elämään "umpikujassa". Tähän asiaan se heijastui siten, että salireenistä ja syömisestä tuli ns. pakkopullaa, oman pääni sisällä. Oli pelkästään vaikeaa oppia pitämään ja nauttimaan liikunnasta, mutta onnistuin tappamaan senkin palon tässä prosessissa.

Vaikka mikään varsinainen pakko ei ollut, kukaan ei pakottanut mihinkään, kehitin silti mielessäni pakkotilan reenaamiselle ja syömiselle. "Pakko mennä salille, että on tulosta mitä näyttää pt:lle seuraavalla kerralla." "Pakko tehdä kaikkensa, etten epäonnistu." "Pakko syödä tai lihas ei kasva." "Pakko vetää tätä kanariisiä, että makrot ovat oikeat." "Pakko.. Pakko.. Pakko.." Pakko ei ole kuin syntyä ja kuolla. Okei, Suomessa on toki myös pakko maksaa veroja.

Vastaukseni otsikkoon on ei, ei sovi. Minä opin Tommilta PALJON uutta ja höydyllistä, ja toisella tavalla toteutettuna tämä olisi voinut onnistua paremmin, mutta jossittelu ei koskaan auta. Virheistä oppii ja ei Tommi minusta eroon pääse. Etsin sen oikean raiteen ja otan jatkoerän toisella tavalla. Nyt tunnen taas itseäni paremmin ja uskon tietäväni miten jatkoerä pitäisi toteuttaa.

Tuhosin oman mieleni avulla intohimon liikuntaan ja terveelliseen elämään, sitä itse tajuamatta ennenkuin se oli jo tapahtunut. Halua käydä salilla ja syödä oikein oli kyllä, mutta kyvyttömyyteni käsitellä tilannetta oikein teki tehtävänsä. Harmittaa suuresti se miten tämä meni, koska intoa puhkuen lähdin tähän kolmen kuukauden jaksoon enkä nähnyt silloin vaihtoehtoa "epäonnistuminen". Kuitenkin se iski kasvoille ja lujaa, kun se tapahtui, ja nyt ollaan tässä - etsimässä taas sitä paloa ja intohimoa - motivaatiota. Se varmasti löytyy sieltä, mutta se vaatii isoja ponnistuksia.

Vaikeaa molempiin suuntiin - usko tai älä.


Aikaisemmin mainitsinkin nopeasti, kuinka muistelin sitä aikaa, kun tuskailin viimeisten kilojen kanssa ja paino ei vain pudonnut. Ei stna, ei se ollut kivaa tai millään tavalla helppoa. Moni ystäväni on siinä tilanteessa nyt ja tunnen sen tuskan aika hyvin, mutta he eivät tunnu ymmärtävän omaa "tuskaani". En minä ymmärrystä etsikään, mutta typerät kommentit jopa satuttavat ja lisäävät epätoivoa. Välillä tuntuu, että pakokauhu iskee ja peili alkaa olla jälleen kerran arkkivihollinen, aivan niinkuin siellä toisessa päässä.

"Tuskalla" tarkoitan painon putoamista ja sitä, ettei sitä saa helpolla loppumaan. Moni hokee kuinka teen asioista vain liian vaikeaa, helppoahan se kuulemma on: "Syö vaan, sillähän se hoituu!" "Pizzaa, karkkia, mättöä.. Sillähän se korjaantuu!" Niin.. Olettekos itse kokeilleet? Ei se toimi niin, vaikka kuinka uskotte niin. Myönnän, että välillä tämä menee itsesäälissä rypemiseksi, mutta taistelu oman pään sisällä on käynnissä aivan kokoajan.

Kun olet kävellyt pitkän matkan muuttaen elämäntapojasi, et voi vain palata entiseen. Luonne ei anna periksi, eikä pitäisikään antaa. En minä aio alkaa mättämään kehooni paskaa, että saisin painoa lisää. Tein hitokseen töitä saadakseni kaiken sen rasvan pois, miksi oikoisin nyt ja ottaisin siitä edes osaa takaisin? Kun olet jo melkein 2 vuotta elänyt terveellisemmin, opetellut pienemmät annokset ja terveellisemmät valinnat, ei sitä täysjärkinen takaisin palaa. Järkikin sanoo, että sontaa mättämällä suurinosa tulee rasvana takaisin, unohtamatta sitä kuinka hirveän olon se mättäminen aiheuttaa, kun siitä on jo opetellut irti.

En kiellä etteikö se ollut raskasta, epätoivoa herättelevää ja tuskaista, kun viimeiset kilot eivät ottaneet lähteäkseen, mutta en ole enää varma kumpi näistä on pahempi. Laihana on mukava olla, mukavampi kuin "hieman obeesina", mutta rajansa kaikella.

En kuitenkaan pysty syömään isoja määriä ja sitä se terveellisen safkan kanssa vaatisi. 90% ruuasta etoo, kun edes ajattelen sen syömistä ja pakottamalla en tilannetta korjaa. Viime kauppareissulla hommattiin kasa vaihtoehtoja, ei ehkä terveellisimmästä päästä, muttei sontaakaan. Pikkuhiljaa opin taas syömään ja kehitys voi alkaa. Nähtäväsi on käytävä perse edellä puussa ja opittava kaikki kantapään kautta.

Haluan, pakko, en halua, pakko, haluan?


Hymyä prkl!
Päässäni pyörii tieto, että lihas ei kasva makaamalla tai istumalla paikallaan, joten salille olisi mentävä jos haluaa tulosta jossain järkevässä aikataulussa. Haluan käydä salilla, mutta jokin jarruttaa. Miksi se on sitten niin vaikeaa vain mennä sinne salille, sitä en ole vielä ymmärtänyt. Ehkä se on se pakko, joka piileskelee jossain pään sisällä, paha sanoa. Laiskuus? Ehkä, ehkä ei, mutta jokin se siellä estää edistyksen. Tapoin kehityksen, ihan itse, omalla hölmöydelläni.

Aion kuitenkin tämän selättää ja jatkaa sisulla eteenpäin. Haluan painoa takaisin, mutta en rasvana, joten siihen ei montaa keinoa ole. Alkuviikko on tulikoe, kolme päivää aikaa löytää kipinä ja jatkaa tai pidän kuukauden pakkoloman. PAKKOloma auttakoon päättämään, että mitä oikeasti haluan ja miten jatkan. Pakkotila on poistettava mielestä ja pian. Aika näyttää.

Positiivinen mieleni ei ole kuitenkaan hävinnyt vaikka epätoivo pääsikin elämään hetkeksi. Täysillä mennään kohti uusia pettymyksiä.



"Hanskat ei tipahda, periks ei anneta! Ne sanoo "Et pysty, et voi, ei kannata!" Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt. Ne saa luun kurkkuunsa, kun tulosta taas teen. Jatkan, jaksan, vaikka väkisin. Jos se ois helppoo, kaikki tekis niin. Musson voima, jota en voi vaimentaa. Pusken täysii aina vaan, mun ei täydy vaan mä saan!" 
- Elastinen

Love,
Me


Elokuu 2014 vs. Tammikuu 2016

P.S. Ens kerralla kerron uudesta vanhasta harrastuksestani, jonka "löysin" pitkän ajan jälkeen uudelleen. Sisälleni vangittu pienen pieni nörtti on pääsemässä vapauteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti